In Kulttuuritalo Tempo

Taidetta ja hyväntekeväisyyttä

Tammikuun 2018 ajan Kulttuuritalo Tempon ravintolan seiniä peittävät Eteläafrikkalaisen Fikile Mqhayin sekä Mikkeliläisen taidemyrskystudion yhteisnäyttely. Kyseessä on hyväntekeväisyysnäyttely, jonka myyntituotot käytetään taiteen tekijöiden yhteiseksi hyväksi.

Fikile Mqhayi (s. 1975) työskentelee ja elää Kap-kaupungissa Etelä-Afrikassa. Hän on valmistunut vuonna 2001 (Fine Arts in the University of Cape Town) ja ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä Etelä-Afrikassa. Hyväntekeväisyysnäyttelyn tuotto suunnataan lyhentämättömänä kapkaupunkilaiselle orpokodille.

Taidemyrskystudio on kehitysvammaisille tai muuten erityistä tukea tarvitseville tarkoitettu ja viikoittain kokoontuva kuvataideryhmä. Studio tarjoaa mahdollisuuden nauttia taiteesta ja etsiä omaa kuvallisen ilmaisun kieltään sekä tehdä taidetta omalla persoonallisella tavalla, monipuolisilla välineillä pienessä ryhmässä. Oman työskentelyn lisäksi ryhmä vierailee näyttelyissä. Taidemyrskystudio järjestetään yhteistyössä Mikkelin kansalaiopiston ja Savosetin kanssa. Näyttely on osa Vaalijalan kuntayhtymän 110-vuotisjuhlavuotta sekä Mikkelin Savoset monipalvelukeskuksen 40-vuotista toimintataivalta.

Kulttuuritalo Tempossa nähtävä näyttely on osa Kulttuuritalo Tempon ja GalleriArin vuonna 2017 käynnistämää yhteistyötä, jossa Ravintola Lumo toimii esittelytilana kuukausittain vaihtuvalle taidenäyttelylle. Kaikki esillä olevat työt ovat myytävänä ja ne voi lunastaa näyttelyn päätyttyä omakseen GalleriArista.

Näyttelyyn pääsee tutustumaan lounasaikana ma-pe klo 11-14.30. Tervetuloa!

Lisätiedot:

Kulttuuritalo Tempo
Mikonkatu 23, 50100 Mikkeli
Piia Mäkilä/myynti ja markkinointi
Puh. 0400 238 502
info@kulttuuritalotempo.fi

GalleriAri 
Kasarminkatu 3
50100 Mikkeli
Puh. 050 518 5199
galleria@galleriari.fi

Syötä hakusana ja paina enter

X